Teatterista sanotaan, että se käsittelee aina seksiä ja väkivaltaa, sirkuksen voidaan sanoa käsittelevän painovoimaa – tai sen vastustamista. Musiikin osalta kysymystä ei oikeastaan juurikaan esitetä, aiheesta kyllä puhutaan mutta sillä viitataan useimmiten yhteen teokseen kerrallaan, esim. Bachin passioiden aiheena ovat pääsiäisviikon tapahtumat. Mutta onko musiikilla olemassa teatterin aihetta vastaavaa yleispätevämpää aihetta?

Musiikista on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon, mistä tämäkin on yksi esimerkki. Yhteistä kaikille teosanalyyseille ja musiikin merkityksiä koskeville kirjoituksille kuitenkin on, että ne kirjoitetaan jo olemassa olevasta, aiemmin sävelletystä musiikista. Vaarana on, että tällaisissa pohdinnoissa musiikkiin liitetään jälkikäteen merkityksiä ja sisältöjä, joita teoksen säveltäjällä aikanaan ei ollut tarkoitus musiikillaan ilmaista.

Mitä musiikki sitten ylipäätään voisi ilmaista, jotain mikä voisi olla yhteistä suurelle joukolla teoksia yhden teoksen sijaan? Ilmaisuvälineenä musiikki on tavattoman abstrakti, eikä mitään musiikin välittämää voi suoraan kääntää millekään muulle kielelle – poikkeuksena tietenkin tekstiin kirjoitettu vokaalimusiikki, joskin siinäkään sanoman tarkka merkitys ei piile musiikissa vaan siihen liitetyissä sanoissa. Yksi ominaisuus musiikilla kuitenkin on – se keskustelee suoraan emootioiden kanssa, ja vieläpä kaikkein syvimpien emootioiden, joiden tavoittaminen muulla tavoin voi olla jopa mahdotonta. Tästä näkökulmasta musiikin aiheena ovat emootiot.

Säveltäjänä tähän löytyy kuitenkin toisenlainenkin näkökulma. Usein säveltäjä teosta kirjoittaessaan ei itse asiassa ajattele ilmaisevansa musiikillaan yhtään mitään. Hänelle se on musiikkia, jota hän itse haluaisi kuulla ilman mitään syvällisempiä sanomia. Musiikkia – siis ääntä, ei sillä mitään aihetta ole.

Jokunen vuosisata sitten säveltäjää pidettiin käsityöläisenä, siinä missä joku valmisti kenkiä (mikä on kengän aihe?) tai joku vaatteita (mikä on talvitakin aihe?), niin säveltäjä kirjoitti sinfonioita, yhtä lailla miettimättä erityisesti mitään aihetta. Musiikin merkitykset tulivat ajankohtaisiksi 1800-luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin syntyi ajatus teosidentiteetistä, ja musiikki sai myös aseman itsenäisenä taidemuotona, aiemmin musiikin olemassaolo perustui etupäässä siihen liitettyyn tekstiin tai sen käyttöön uskonnollisissa yms. seremonioissa. Mutta romantiikan aikana yleistyi ajatus musiikin ilmaisemista merkityksistä, musiikin näkeminen metaforana jostakin asiasta. Samalla syntyi myös ajatus tuon ajan säveltäjiin liitetystä sankarimyytistä, josta mm. Liszt tai Paganini ottivatkin kaiken ilon irti.

Sangen usein ajatus musiikin merkityksistä voi hyvinkin olla perua romantiikan ajan sankarimyytistä, jossa säveltäjä nähtiin ”korkeampien voimien kätilönä”, kuten vieläpä Rautavaara asian ilmaisi. Toki moni teos kirjoitetaan tarkoituksellisesti ilmaisemaan jotain, joka useinkin liittyy emootioihin. Näin ollen kysymykseen musiikin aiheesta hyvä vastaus voisi hyvinkin olla emootiot, kuitenkin on syytä varoa ylitulkitsemasta näitä merkityksiä ja olla liittämättä niitä kaikkialle. Tärkeintä on kuitenkin musiikki josta joko tykkää tai sitten ei. Ja muistaa, että joskus musiikki on vain musiikkia.

Ari Romppanen 5/2020