Latinalaisia säveliä – Matkalla Buenos Airesissa 29.3. – 16.5. 2006

Keväällä 2005 tarjottiin Suomen Argentiinan suurlähetystön sekä Universidad de Morónin kutsusta mahdollisuutta työskennellä vajaan kahden kuukauden ajan Buenos Airesissa Gest(u)alt Ensemblen kanssa. Tarkoitus oli yhteistyössä muusikoiden kanssa työstää uusi teos ja lopuksi esittää se. Kyseessä olisi eräänlainen pilottiprojekti, jonka tarkoituksena olisi tunnustella vaihtoyhteistyömahdollisuuksia Sibelius-Akatemian ja Universidad de Morónin välillä. Tarjous oli ainutlaatuinen, joten se ilman muuta hyväksyttiin.

Vuosi kului matkan yksityiskohtia selvitellessä (mm. matkan ajankohta muuttui kahteenkin otteeseen) sekä muutamiin täsmäopintoihin matkaa ajatellen, kuten espanjan alkeisiin. Lopulta kuitenkin päästiin matkaan räntäsateessa maaliskuisena iltana. Matka eteni Lufthansan siivin ensin Frankfurtiin, josta koneen vaihdon jälkeen jatkettiin kohti Buenos Airesia yhden välilaskun kera Sao Paulossa. Kaikkine koneenvaihtoineen matka-aika lähenteli täyttä vuorokautta.

Perillä Ezeizan kentällä oli odotetusti kyyti odottamassa asunnolle Buenos Airesin keskustaan. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, reilun puolen tunnin luokkaa, mutta tietulleja ehdittiin periä useaankin kertaan. Asunnolla puolestaan oli suurlähetystön edustaja ottamassa vastaan ja tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Asunto oli pieni mutta siisti, kaikki tarpeellinen ilmastointia ja kaapelitelevisiota myöten olivat valmiina.

Perillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli parinkymmenen paremmalla puolella, muistutti suuresti Suomen kesää parhaimmillaan. Liikennemäärät kaupungissa olivat ihan toista luokkaa kuin mihin Suomessa voi tottua, eikä liikennekulttuuri muutenkaan kovin kotoiselta vaikuttanut, alkuun lähinnä kaoottiselta. Asukkaitahan kyseisessä kaupungissa on Capital Federalin (vert. Helsinki) alueella noin 3 miljoonaa ja Gran Buenos Airesin (vert. Helsinki-Espoo-Vantaa) alueella noin 12 miljoonaa muodostaen samalla eteläisen pallonpuoliskon suurimman asutuskeskittymän.

Centro Cultural Recoleta, jonka tiloissa LIPM toimi

Ensimmäiset päivät oli varattu pelkästään kaupunkiin tutustumiseen sekä omaan sävellystyöhön. Vasta seuraavan viikon alussa 3.4. oli ensimmäiset harjoitukset Gest(u)alt Ensemblen kanssa. Tässä projektissa ensemblestä mukana olivat Juliana Moreno, huilu, Javier Mariani, klarinetti sekä Claudio Eiriz, lyömäsoittimet. Ensemble oli improvisaatioryhmä, niinpä heti alkajaisiksi soitimmekin yhdessä jotakin päästäksemme tunnelmaan. Muusikot olivat todella sitoutuneita projektiin, koko työskentelyn ajan oli aikaa varattu viiden tunnin pätkissä 2-3 kertaa viikossa. Työtapa oli hedelmällinen, minkä idean tahansa saattoi heittää soittajille, jotka oitis toteuttivat sen mutta jatkoivat saman tien improvisoiden sen kehittelyä. Improvisaation kestäessä syntyi poikkeuksetta uusia ideoita, jotka olivat hyvinkin työstämisen arvoisia. Palaute sävellyksen edetessä oli näin jatkuvaa ja välitöntä, koskaan aiemmin minulla ei ole ollut mahdollisuutta yhtä laajasti kokeilla erilaisten ideoiden toimivuutta käytännössä.

Omimmillaan Gest(u)alt Ensemble oli sointivärin alueella. Erilaisia soittotekniikoita oli käytössä laaja valikoima, ja erityisesti improvisaatioissaan he keskittyivät sointipintojen hitaisiin muuntumisiin sangen laajalla väripaletilla. He kuvailivat itse pyrkivänsä tekemään erilaisilla soittotekniikoilla yleensä syntetisaattorilla tehtäviä sointivärin hienosäätöjä, ja yllättävän hyvin siinä onnistuivatkin. Harjoituspaikkana toimi Recoletan kulttuurikeskuksessa toimiva Laboratorio de Investigación y Produccion Musical (LIPM). Kyseinen laboratorio perustettiin jo 60-luvulla ja oli ensimmäisiä latinalaisessa Amerikassa. Laitoksen henkilökunta arvosti suomalaista nykymusiikkia hyvinkin korkealle, erityisesti tapaamani Julio Martín Viera, joka toimi laboratorion johtajana sekä Francisco Kröpfl, joka puolestaan vaikutti aikanaan jo laboratorion perustamiseen. Muusta henkilökunnasta mainittakoon vielä Javier Leichman, joka tarjosi teknistä apuaan laboratoriossa.

Seuraavien viikkojen aikana harjoituksissa uusi teos sai vähitellen yhä selkeämpiä piirteitä. Yksi keskeisimpiä ratkaistavia kysymyksiä oli teosidentiteetin saavuttaminen teoksessa, jota ei nuotinneta juuri ollenkaan. Tarkka nuotintaminen olisi tietenkin ollut mahdollista, mutta koska käytettävissä oli loistavia improvisoijia, halusin hyödyntää tämän tilaisuuden mahdollisimman hyvin. Teoksen luonnetta lähdin hakemaan muotorakenteen kautta: jaoin teoksen eri vaiheisiin, joille jokaiselle määrittelin harjoitusten myötä yhä tarkempia piirteitä. Erityistä huomiota kiinnitin siirtymisiin vaiheiden välillä. Lopputulos oli ainakin näiden muusikoiden kanssa oikein toimiva, jokainen läpimeno oli erilainen, mutta tunnistettavuus säilyi silti jokaisella kerralla.

Muusikoiden lisäksi teoksessa hyödynnettiin elektroniikkaa. Mahdollisuus olisi ollut muokata taustanauhaa studiossa, mutta en halunnut rajoittaa improvisaatiota muuttumattomaan nauhaan, joten käytin Max/MSP:tä äänen reaaliaikaiseen käsittelyyn. Sinällään yksinkertainen patch, jonka avulla nauhoitetaan tiettyjä ennalta määrättyjä osia improvisaatiosta, joita sitten hyödynnetään myöhemmissä vaiheissa. Tarkoitukseen valituilla jaksoilla on suuri merkitys myös teoksen muotoa rajaavina tekijöinä.

Työskentelyn ohessa oli toki aikaa katsella ympärilleenkin. Tutuiksi tulivat mm. San Telmon historiallinen kaupunginosa sunnuntaisin järjestettävine antiikkimarkkinoineen, Puerto Madero ja Las Catalinas uudemman rakennustyylin edustajina, Recoletan alue, Bocan kahdet kasvot, Palermon puistoalueet ja tietenkin maailman levein katu, Av. 9 de Julio, jonka leveys vastaa yhden korttelin leveyttä, sekä obeliski, keskellä Av. 9 de Juliota sijaitseva Buenos Airesin tunnus. Puistoja Buenos Airesissa tuntui olevan todella paljon, ja rakennuksissa näkyi lukuisia tuttujakin tyylejä. Aikanaan Buenos Airesista tulivat monet Eurooppaan arkkitehtuuria katsastamaan, ja tuloksena sieltä nykyisin löytyy monia rakennuksia, joiden eurooppalainen vastine on selkeästi tunnistettavissa.

Lämpötila oli matkan alkuvaiheessa päivittäin 25-30 asteen välillä, mutta syksyn eteneminen näkyi jo matkan loppuvaiheessa, jolloin päivittäiset lämpötilat saattoivat jäädä lähemmäksi 15 astetta yölämpötilojen painuessa alle 10 asteen. Suurin ero syksyisessä Argentiinassa  kesäisen Suomen ilmastoon oli ilmankosteus, joka enimmäkseen vaihteli 80-95% paikkeilla, onneksi sadepäiviä ei kuitenkaan sattunut kovinkaan monta.

Yksi eniten pinnalla olleista asioista Argentiinassa matkan aikana oli Botnian tehtaan aiheuttama konflikti Argentiinan ja Uruguayn välillä. Aihe oli uutisissa päivittäin, sen ympärillä oli televisiossa useita keskusteluohjelmia, ja katujen varsilla saattoi nähdä lukuisia ilmoituksia aiheeseen liittyvistä mielenosoituksista. Joidenkin vapputapahtumienkin aiheeksi paperikonflikti oli päätynyt. Yleensä argentiinalaiset ja uruguaylaiset suhtautuvat toisiinsa erittäin lämpimästi, jopa veljellisesti, joten tiesulkujen pystyttämiset maiden välille he kokivat hyvinkin hämmentävänä tilanteena. Argentiinalaisten suhtautuminen Suomeen näytti olevan kahtiajakoinen, osa arvosti suuresti suomalaisia urheilijoita ja muusikoita, osa taas suhtautui Suomeen äärimmäisen kielteisesti. Kielteiset seikat tässä tapauksessa ovat toki onneksi ohimenevämpää laatua, arvioitiin jopa, että piakkoin alkavien jalkapallokisojen myötä kukaan ei muista enää koko tehdasta.

Oma mielenkiintoinen sivujuonteensa matkalla oli argentiinalaiseen kuvataiteeseen tutustuminen. Museo Nacional de Bellas Artes sisälsi laajan katsauksen argentiinalaisten taiteilijoiden maalauksiin. Suurimmalla osalla Buenos Airesin asukkailla on ainakin jonkinlainen eurooppalainen alkuperä, ja tämä näkyi myös taiteessa. Vanhemmat maalaukset eivät juurikaan poikenneet eurooppalaisista saman aikakauden teoksista, mutta 1900-luvulle tultaessa alkoi erottua omia piirteitä, joita ei sellaisenaan juuri muualla esiinny. Yksi merkittäviä taiteilijoita, Xul Solar, mm. Jorge Luis Borgesin läheinen ystävä, oli saanut oman museonsa. Solar yhdisteli merkittävästi erilaisia piirteitä töihinsä, ja vaikutti merkittävästi myöhempään alueen kuvataiteeseen. Kuvataiteen ohella hän oli sangen kiinnostunut myös muista alueista, kuten musiikista.

Gest(u)alt Ensemblen muusikoita: Claudio Eiriz, lyömäsoittimet, Juliana Moreno, huilu sekä Javier Mariani, klarinetti

Huhtikuun loppupuolella teos alkoi saada lopullisen muotonsa. Teoksen elektronista osuutta olin valmistellut jo ennen matkaa, ja alkuvaiheessa keskityin aika pitkälle soittimien parissa työskentelyyn. Viime metreillä palasin kuitenkin vielä työstämään sähköistä puolta hienosäätämään sen käytettävyyttä esitystilanteessa, kun harjoitusten myötä selvisi tarkemmin sähköisen puolen vaatimukset. Erilaisten kokeilujen kautta elektroninen osuuskin sai lopulta muotonsa, joka palveli teosta parhaiten.

Lopulta päästiin konserttiin asti. Konserttipaikkana oli Museo Metropolitano Palermon kaupunginosassa. Sali oli pieni mutta viihtyisä, perällä iso takka jne. Muista suomalaisista ohjelmassa oli Riikka Talvitien Matches ja Kaija Saariahon Laconisme de l’aile. Yhtä lukuun ottamatta konsertin kaikissa teoksissa hyödynnettiin elektroniikkaa. Täällä kantaesityksensä saanut Searchings kolmelle improvisoijalle (bfl/fl, cl, perc) ja live-elektroniikalle oli ohjelmassa viimeisenä, esittäjinä siis Gest(u)alt Ensemble: Juliana Moreno bfl/fl, Javier Mariani cl, Claudio Eiriz perc, sekä itse häärin elektroniikan parissa. Vastaanotto oli suorastaan innostunut, ja yleisesti toivottiin kyseisen projektin saavan jatkoa. Paikalla oli myös lähetystöstä lähetystösihteeri sekä suurlähettiläs, jotka molemmat olivat pahoillaan paperin aiheuttamasta ylimääräisestä kiireestä, joka osaltaan vaikutti omaankin ohjelmaani. Lähetystö olisi jopa halunnut vaihtaa matkan ajankohtaa vielä kerran, mutta käytännön valmistelut oli muutoin viety jo niin pitkälle, ettei se vaihtoehto enää tullut kyseeseen. Yleisömäärään konflikti ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan, vaan sali oli aivan täynnä, viimeiset tulijat eivät edes mahtuneet istumaan.

Konsertin jälkeen oli ohjelmassa vielä esitelmätilaisuus Morónin konservatoriossa. Morón on pieni kaupunki Gran Buenos Airesin alueella noin 25 kilometrin päässä Airesin asunnoltani. Konservatorion ulkoiset puitteet erosivat huomattavasti suomalaisesta vastaavasta, mutta harvoin Suomessa tapaa yhtä innostunutta yleisöä. Jälleen pieni luokka mutta ääriään myöten täynnä. Alkuun kerroin hieman suomalaisesta koulutusjärjestelmästä musiikin osalta, sen jälkeen keskustelimme konsertissa esitetystä teoksestani ja sen työstämisestä, ja lopuksi hieman vapaampaa keskustelua. FIMIC sai kiitosta yleisesti, sen arvo tuntui kauempana Suomesta kasvavan arvaaattomiin mittoihin. Heistä oli täysin käsittämätöntä, että on olemassa taho, jota voi pyytää lähettämään nuotteja ja he lähettävät ne. Matkan aikaisen kokemuksen perusteella tekee mieli päätellä, että FIMICillä on hyvinkin suuri osuus suomalaisen musiikin menestymiseen maailmalla.

Kahvilla argentiinalaisten säveltäjien kanssa. Vas. Ari Romppanen, Carmelo Saitta sekä Julio Martín Viera

Oma lukunsa matkalla oli argentiinalaiseen uuteen musiikkiin tutustuminen. Etupäässä tutkin Julio Martín Vieran, Carmelo Saittan sekä Jorge Sadin musiikkia. Näistä kolmesta Julio Martín Vieran estetiikka oli selkeästi tutuinta suomalaiseen musiikielämään tottuneelle, kun taas Carmelo Saitta sekä Jorge Sad olivat ehkäpä lähempänä argentiinalaista valtavirtaa, jossa painopiste ei ole säveltasollisissa ratkaisuissa, jotka voivat olla hyvinkin yksinkertaisia, vaan pikemminkin äänessä ja äänenvärissä itsessään. Eletroniikkaa käytetään usein äänen värittämiseen, ja toisinaan säveltasoja ei edes merkitä kuin suunta-antavasti, jolloin ratkaisevampia ovat erilaiset soittotekniikat jne. Usein instrumenteilla pyritään elektroniikalle tyypillisiin äänimaisemiin, ja hämmästyttävän usein siinä myös onnistutaan.

Tango kuuluu argentiinalaiseen elämään. Kävelykatu Floridaa ei voi kulkea läpi kuulematta tangoa joskus taustamusiikkina, mutta usein tanssin kera. Kulttuuriin tango on uppoutunut niin syvälle, että se näyttää olevan vaikea pala jopa nykysäveltäjille. Aivan viimeisinä päivinä kuuntelin konserttia, johon oli neljältä eri säveltäjältä pyydetty teos tyypilliselle tangokokoonpanolle (bandoneon, piano, viulu, kontrabasso). Säveltäjistä kolmella oli selviä vaikeuksia päästä tangosta irti kovasta yrityksestä tai elektroniikan käytöstä huolimatta. Ainoastaan illan viimeinen säveltäjä, juuri Julio Viera, joka oli näistä säveltäjistä myös vanhin, uskalsi selkeästi kirjoittaa omaa musiikkiaan kyseiselle kokoonpanolle.

Mitä matkasta sitten jäi käteen? Musiikillisena ympäristönä Buenos Aires on sangen erilainen Suomeen verrattuna. Katukuvassa tai sanomalehdissä konsertit eivät ole kovinkaan näkyvästi esillä, mutta missä konsertteja sitten järjestetäänkin, niin tyhjille saleille ei tarvitse esiintyä. Työskentelytapa oli erilainen kuin mitä aiemmin olen tehnyt, ja myös sisällöllisesti tuli kokeiltua sellaisia asioita, mihin en aiemmin ole törmännyt. Toisaalta Gest(u)altin keinovaroja käyttämällä sain tuotua teokseen seikkoja, jotka puolestaan olivat uusia heille itselleen, joten siinä mielessä projektin hyödyt olivat molemminpuolisia. Näkökulmia laajentava matka ehdottomasti oli, eikä unohtaa sovi myöskään matkalla syntyneitä yhteyksiä paikallisiin muusikoihin ja säveltäjiin. Suomalainen musiikki on todella arvostettua Buenos Airesissa, ja yksi järjestävien tahojen huolia olikin, että onko heillä mitään tarjottavaa meille. Ainakin minun tapauksessani oli.

Sibelius-Akatemian ja Universiad de Morónin lisäksi haluaisin kiittää  Suomen Argentiinan suurlähetystöä matkan mahdollistamisesta sekä Laboratorio Musicalia työtilojen tarjoamisesta matkan aikana. Oman kiitoksensa ansaitsee myös Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto matkan tukemisesta.

Ari Romppanen. Julkaistu Suomen Säveltäjien Kompositio-lehdessä 2/2006.