Alkuvuodesta 2020 ohjasin Suomen Säveltäjien Ääneni äärelle -hankkeen puitteissa Sävellyspaja-kurssin Nurmijärven musiikkiopiston oppilaille Klaukkalassa. Ääneni äärelle on jo joitakin vuosia käynnissä ollut Suomen Säveltäjien kärkihanke, joka pyrkii syventämään sävellyksen alkeisopetusta musiikkiopistoissa mutta myös säveltäjien pedagogisia taitoja, hankkeessa mukana olevilta säveltäjiltä edellytetään tätä hanketta varten räätälöidyn koulutuksen läpikäymistä.

Kurssilla oli mukana alussa kuusi säveltäjää, ja yksi säveltäjä liittyi joukkoomme vielä matkan varrella. Yhtenä kurssin tavoitteista oli mm. rohkaistua mielikuvituksen käyttöön sävellystä ideoitaessa, mutta kyseisellä porukalla ei tässä asiassa tuntunut olevan pahemmin ongelmia muutenkaan.

Pajan ensimmäinen tapaaminen tammikuun puolivälissä oli suunnattu opiston opettajille. Kyseisessä tapaamisessa pohdimme sävellysopetuksen problematiikka erityisesti niiltä osin missä se poikkeaa normaalista instrumenttiopetuksesta – eli hyvinkin suurelta osin. Tämä siksi, koska oman sävellyksen kirjoitettuaan on oma instrumenttiopettaja usein se jolle kyseistä teosta ensimmäiseksi näytetään. Opettajilla on tällöin hyvä olla joitain työkaluja varastossa myös tällaisen tilanteen varalle.

Pian pääsimme kuitenkin aloittamaan kurssin oppilaiden kanssa. Pakettiin kuului yhteensä seitsemän ryhmätapaamista koko ryhmän kesken, ja sen lisäksi jokaiselle muutamia henkilökohtaisia sävellystunteja. Alkututustumisten jälkeen kävimme läpi mitä pajassa on tarkoitus saada aikaan: konsertti, jonka sisältö sävelletään samaisen kurssin puitteissa. Jokainen saa työstää oman soolo- tai kamarimusiikkiteoksensa sekä osallistua aikanaan sen esitykseen. Omien sävellysten lisäksi ryhmä jakaantui kolmeen osaan, ja muodostuneista pareista jokainen sävelsi yhteistyössä vielä teoksen esitettäväksi samassa konsertissa. Lämmittelynä vielä hieman ”kuoronjohtoa”, tämän lämmittelyn myötä pääsimme kurkistamaan graafisen notaation saloihin joka osoitti heti toimivuutensa pienen teoksen syntymisen myötä.

Seuraavalla viikolla aloitimme ryhmätapaamisen lisäksi henkilökohtaiset tunnit ja käynnistimme omien kappaleiden työstämisen. Jokaisella oli enemmän tai vähemmän – enimmäkseen enemmän – taustaa säveltämisen parissa, joten alkuun pääseminen sujui melko kivuttomasti. Soitinvalikoimassa piano oli hallitseva, mutta mukaan oli tulossa myös teos soolokitaralle, kahdelle sellolle sekä yksi kamarimusiikkiteos pianolle ja jousille, myöhemmin mukaan saimme vielä teoksen kahdelle pianolle.

Yhteiset tapaamiset olivat useimmiten kaksiosaisia. Ensiksi lämmittelimme lyhyen improvisoidun teoksen verran, joiden esityksistä teimme mielenkiintoisia huomioita. Asetelma improvisaatioihin oli joka kerta erilainen, kuten erilaisiin paikkoihin liittyvät äänet, olemassa olevia tai kuviteltuja lemmikkieläimiä tavalla tai toisella kuvaavat äänet (ei kuitenkaan eläimen luontaisen ääntelyn matkiminen) tai erilaisia tunnetiloja kuvaavat äänet. Eräällä kerralla kirjoitimme lyhyitä melodisia katkelmia, sitten sekoitimme ne ja pareittain katsoimme mitä niistä saisi aikaan.

Uusia näkökulmia pyrimme saamaan esiin vapaan keskustelun muodossa. Miten sävellys aloitetaan? Mistä voi saada ideoita? Joskus laajensimme näkökulmia käytännössä: pianosta saa ääniä myös sisäpuolelta käsin. Satunnaisen säännöllisesti improvisoiduissa yhteenvedoissa saatoimme huomata että pikkuhiljaa käytössä olevien työkalujen määrä kasvaa.

Loppuosan yhteisistä tapaamisista käytimme aina pareittain tehtävien kappaleiden suunnitteluun ja työstämiseen. Tällä tavoin loppukonserttiin työstettiin kaksi kahden pianon kappaletta sekä yksi kappale sellolle ja kitaralle. Tarkemman ohjauksen tarve projektin tässä osuudessa oli melko vähäinen, mutta näin sivusta seuraten se näytti osoittautuvan hedelmälliseksi säveltäjille itselleen. Monta kertaa kuulin heidän selostamassa ajatuksiaan kappaleesta sekä perustelevan niitä parilleen tarkkuudella jota soisi kuulevansa sävellystunneilla useamminkin.

Työskentely oppilaiden erilaisten sävellysten parissa sekä keskusteluissamme esiin nousseet mieltä askarruttaneet asiat olivat myös itselle avartava kokemus. Moni seikka ei välttämättä omassa sävellystyössä tulisi vastaan ja sellaisena ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta oli silti ehdottoman oikea ja oleellinen asia, ja sellaisen pohtiminen on aina omaakin ajattelua avartavaa. Usein ajellessani näiltä tunneilta kotiin huomasin vaivihkaa soveltavani tunneilla käsiteltyjä asioita omaankin työhöni, joten tästä kurssista hyötyi sekä oppilaat että opettaja.

Maaliskuun alkupuolella saimme viimeisetkin tunnit pidettyä. Jokainen sai kappaleensa valmiiksi, samaten kaikki parityönä syntyneet sävellykset olivat saaneet muotonsa. Ilahduttavaa oli havaita, että syntyneet teokset olivat myös keskenään huomattavan erilaisia, osa sisälsi muistumia renessanssiajan musiikista, toisaalta osa sisälsi kokeilevampiakin elementtejä, ja kaikkea siltä väliltä. Hallittuja kokonaisuuksia kaikki.

Maaliskuun toisella viikolla oli harjoitusten ja konsertin vuoro. Kenraaliharjoituksissa säveltäjät kuulivat ensimmäistä kertaa toistensa – ja jotkut omansakin – sävellyksensä soitettuina, ja moni havaitsikin tulevan konsertin sisältävän ihan oikeaa musiikkia.

Varsinaisesta konsertistakin selvisimme hienosti pienestä dramatiikasta huolimatta: kyseinen konsertti oli viimeisiä soittajaisia joita opistolla järjestettiin ennen kaikkien konserttien peruuntumista koronatilanteen vuoksi. Viime hetken esiintyjävaihdoskaan ei muodostunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi, ja tekstiviestivarmistusten  jälkeen – kyllä, meillä on konsertti – paikalle saapui kiitettävän runsas yleisö, joka poistui ilmeisen tyytyväisenä ja vaikuttuneena – ehkä jopa yllättyneenä – kuulemastaan.

Itselleni jäi kurssista oikein mukava vaikutelma, säveltäjät olivat innolla mukana ja tekivät hyvää työtä. Kiitokset kaikille mukana olleille säveltäjille, ja tietenkin myös opistolle kurssin järjestämisestä, unohtamatta Suomen Säveltäjien osuutta kurssin mahdollistajana. Enpä ihmettelisi vaikka kuulisin näistä säveltäjistä vielä myöhemminkin.

Ari Romppanen 04/2020